keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Tuotetestausta ja syysarvontaa

Saimme vähän aikaa sitten Mustilta & Mirriltä tuotetestaukseen Pro Dog namipussin ja treenipatukan sekä Alpha Spirit kanamakupaloja. Nyt parisen kertaa näitä on treenatessa testailtu ja hyviksi todettu, joten onkin aika arvostella tuotteet. :)





Meillä käytetään treeniherkkuina todella harvoin kaupasta valmiina ostettuja nameja yleensä mukana treeneissä on itsetehtyjä lihaherkkuja tai lihapullia. Nämä namit kuitenkin yllättivät positiivisesti, sillä  tuoteselostetta tarkemmin tutkiessa huomasin niiden sisältävän runsaasti lihaa, eikä ollenkaan vehnää tai muita viljoja. Nämä testatut namit olivatkin siis kanamakupaloja, jotka sisältivät kanaa, possunmaksaa ja tofua, mutta samanmerkkisiä nameja löytyi Mustin ja Mirrin sivuilta myös esim. kala- ja lammasmakuina. Plussaa nameissa oli ehdottomasti myös niiden pieni koko. Kerrankin löydettiin juuri passelin kokoisia nameja, joita ei tarvitse pilkkoa pienemmiksi ja niiden rakennekkin oli mukavan pehmeä! 



Pro Dog Bright patukka ja Treat makupalapussi

Sekä patukan että namipussin väri oli meille juuri sopiva ja ihanan piristävä treeneihin. Molemmat tuotteet on valmistettu kestävästä materiaalista, joka on varmasti helppo puhdistaa tai pestä tarpeen vaatiessa. Patukka vaikutti myös tosi jämäkältä ja se kesti myös vähän rajunpaa retuutusta Nellin leikkeissä, vaikka onkin muuten juuri sopivan pehmeä eikä liian kova. Tykkäsin siinä erityisesti isosta nauhalenkistä, jonne käsi mahtuu hyvin. Patukkaa on Mustin ja Mirrissä myytävässä neljässä eri koossa ja monessa eri pirteässä värissä.

Namipussi oli myös juuri sellainen, josta pidin paljon. Se oli tosi kevyt ja pysyi hyvin paikallaan rajummassakin menossa. Siitä oli helppo napata namit nopeasti, joka onkin Nellin kanssa treenatessa tärkeää, kun palkkauksen on tapahdutta nopeasti, jotta siitä on jotain hyötyä. Plussaa namipussista tuli myös siitä ettei siinä ollut mitään sisäkangasta ja että se on vedenpitävä ja siten ei päästä läpi namien rasvaa vaatteita sotkemaan eikä taas vuorostaan sateella päästä vettä läpi nameja kastelemaan. Suuaukon kiristys oli myös hyvä eikä siitä kiinniollessa pääse putoamaan nameja. Ainoa miinus tulee pussissa siitä että sen kiinnikekohta olisi voinut sijaita vähän ylempänä ja näin helpottaa kiinnittämistä. Samoja namipusseja oli pinkin lisäksi myös mustana ja siitä oli erilaisia malleja, kuten saranallinen sekä taskullinen pussi. Namipussi tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen ja tulee varmasti kulkemaan kätevyytensä vuoksi mukana treeneissä useastikkin, kuten myös patukkakin, joka oli Nellin ehdoton lemppari. 


Musti ja Mirri sponsoroi myös blogin syysarvonnan palkinnot, jotka ovatkin samanlaiset tuotteet kuin mitkä olivat meillä testattavana. Kiitokset siis vielä sponsoroimisesta! :)

Arvontaan on mahdollista osallistua enintään kolmella arvalla ja arvonta päättyy 5.11.14.

Yhden arvan saat jättämällä sähköpostiosoitteesi kommenttilaatikkoon, sekä laittamalla yhden postaustoiveen joulukalenteria varten.

Toisen arvan saat olemalla lukija edellä olevan kohdan lisäksi, sekä jättämällä myös toisen postaustoiveen.

Kolmannen arvan saat, edellisten kohtien lisäksi, mainostamalla tätä arvontaa blogissasi yllä olevalla kuvalla ja linkittämällä mainoksen osoitteen kommenttiin. 

Palkinnot
Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan! :)

30 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukana,olen lukija. S-postini pauliina.jaakkola2@hotmail.com
    Postausehdotukset:
    - Tee itse koiran lelu (vetolelu esim, )
    - Ja joku helppo namien teko ohje (:
    Lisänä vielä
    - Tavarapostaus kuvina
    Tai harrastustavaroista edes (:

    VastaaPoista
  2. Lisänä vielä
    - Tavarapostaus kuvina
    Tai harrastustavaroista edes (:

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana
    Sähköposti: venla2001@gmail.com
    Lukijana olen nimellä Venla
    Joulukalenteriin
    -Rotuesittely
    -Joku kiva DIY
    -Tuotetestaus
    -Postaus johon keräät n. 10 omasta mielestäsi hienointa ottamaasi kuvaa

    VastaaPoista
  4. Yksi arpa. :) S-posti oona.maki(at)kolumbus.fi, toivepostaus myday-video!

    VastaaPoista
  5. Yksi arpa! salosen.janika@gmail.com. Joulukalenteriin postausta jostain treeneistä, joko höpötystä ihan yksittäisestä treenikerrasta tai sitten jostakin tietystä lajista (lähtötilanne, tavoitteet, nykytilanne tms).

    VastaaPoista
  6. Kaksi arpaa
    sohva_98@hotmail.com
    Lukijana Sohvi ninellä
    Postausehdotukset:
    Pilalle menneet otokset ja joku videopostaus ( Myday, teidän treeneistä...)

    VastaaPoista
  7. Yksi arpa :) sähköpostiosoite:arjuska52@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. 2 arpaa
    Luen nimellä Jenny
    Koiriamaalta@gmail.com
    Kalenteriin joku blogikokooma, videoita, unelmien koira, nellin puunaus, kaverihaku ym.

    VastaaPoista
  9. Kaksi :) lovespeppi@gmail.com ja lukijana nimellä Sanni

    Joulukalenteriin lenkkiympäristön esittely?

    VastaaPoista
  10. Jos Skotlannissa asuva voi tähän arvontaan osallistua, niin osallistuisin kolmella arvalla.

    lansu.woodland@gmail.com
    Luen nimellä Alicia bloggerin kautta
    Postausehdotuksina päivä Nellin näkökulmasta (eli sellanen teksti Nellin "suusta" ja kuvat tietty aikalailla koiran näkökulmasta) ja joku "Nellin vuosi 2014"- tyylinen video olisi kiva.
    Mainos löytyypi tällaisesta osoitteesta:
    http://patjenes.blogspot.fi/2014/10/nellie-dellie-blogissa-arvonta.html

    VastaaPoista
  11. Apua en tiiä tuliko mun äskeinen kommentti.. mut siis !
    kahdella, sannimaa@kolumbus.fi ja luen nimellä Sanni Kaakkolahti :)

    Postaus ehdotuksena videoi kaikki teijön osaamat temput tai sit videoi joku tempun opetusvideo! Ja sit tee pennusta tähän päivään tarina&kuva postaus :)

    VastaaPoista
  12. Yksi arpa. :)

    Sposti: akuzio88@gmail.com

    Toive joulukalenteriin: Jouluinen video. :)

    VastaaPoista
  13. Kaksi arpaa

    Luen nimellä Jekkuli.99, koira_pentu@hotmail.fi
    Postaus ideoina joulukalenteriin Nellin 10 parasta tavaraa ja unelmien koira :-)

    VastaaPoista
  14. Yksi arpa
    kirsi.ipana@hotmail.com
    Joku DIY tai video ois kiva :)

    VastaaPoista
  15. kolme arpaa

    Luen nimellä : milskuronja pöö
    s-posti : milskuj.456@hotmail.com
    Postaus ideoina joulukalenteriin : Miten Nelli eroaa muista koirista ja Aika ennen Nellin tuloa
    Mainoksen löydät osoitteesta : http://hukkajaronja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. 2 arpaa
    Lukija nimi: Nelli
    S-posti: sivuloikka@gmail.com
    Ideoita: Lyhyitä esittelyjä koira harrastuksista ja mielipiteesi niistä
    Mielipiteesi koirien plussista ja miinuksista ( mitä "haittaa tai vaivaa" ja "iloa ja hyötyä")
    Ps. Munkin koiran nimi on Nelli:) ( sen takia lukijanimeni Nelli)

    VastaaPoista
  17. 3 arpaa
    Luen nimellä: Tiina (tai Tiina Illusia, en muista tähän hätään, kumpi Bloggerissa näkyy :D)
    S-posti: gringoesflashy ät gmail.com
    Postausideat yksi ja kaksi: Nellin ehdottomat lempilelut ja leikkityyli, supersiisti temppu, jonka haluaisit Nellin osaavan.

    Linkkaan blogipostauksen tämän kommentin vastaukseen, kunhan julkaisen sen tässä vuorokauden sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvonnan mainos: http://ihmekoirat.blogspot.fi/2014/10/ihmekoirien-blogivalinnat.html

      Poista
  18. Yhdellä arvalla mukana :)
    S-posti jenni.tervonen@kolumbus.fi
    Postaustoiveet: takin teko-ohje, joku herkun teko-ohje ja koirasi osaamat temput

    VastaaPoista
  19. 1 arvalla mukana! Postausideana toivoisin "Päivä kuvina tai videona" :)
    heljakeskilusa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kaks arpaa:
    Luen nimellä Hapero, hapero@iki.fi
    Postausehdotukset:
    1. koiran omistamisen parhaat ja huonoimmat puolet
    2. päivä koiran silmin (ts. kertomus koiran näkökulmasta, kuvat koiran tasolta yms.)

    VastaaPoista
  21. Postausideat:
    Leikkimielinen Kysy Nelliltä-postaus johon kerätään lukijoilta kysymyksiä joihin sinä vastaat "Nellin sanoin". Ja toinen olisi jokin lapsuudenmuistoihin liittyvä postaus siitä, millaisia ovat ekat muistosi koirista. :)
    Kahdella arvalla mukana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Osallistun kahdella arvalla.
    Luen nimellä Irvikissa, klouvni@live.fi
    Postausehdot:
    Nellin koko tarina (Kuvia esim millaisena tuli ja millainen nykyään)
    Joku treeni ohje (miten aloittaa jokin temppu, myös video olisi aiheesta kiva)

    VastaaPoista
  23. Kolmella arvalla mukana

    1. nallenpentu@hotmail.com
    ehdotus: Missä Nelli on paras?
    2. Lukija nimellä nallenpentu
    ehdotus: Mitä tulee ottaa huomioon kun hankkii koiran?
    3. WauhtiTassut
    mainos sivupalkissa

    VastaaPoista
  24. Kolmella arvalla! :)

    -Lukijana nimellä Metsäsusi
    -Sähköposti: kerttu.cairni@gmail.com
    -Postausehdotuksia: Esittelyssä Nellin suosikkilelut, Top3 koirarodut, ohjeita koirahiihdon aloittamiseen ja jonkun uuden kivan tempun opetteleminen!
    - Mainostus blogin sivupalkissa Elämän pituista rakkautta :)

    VastaaPoista
  25. Yhdellä mukana! kkettunentk@gmail.com
    Mikä koiran omistamisessa on parasta?

    VastaaPoista
  26. Kolmella arvalla mukana :)
    -lukijana olen nimellä Siiri Järvenpää
    -sähköpostini on nellakamu@hotmail.com
    -Postausehdotukseni: myday,sellainen postaus, jossa on kuvia tavaroista/ruuista joita haluaisit koirallesi,miten hoidan koirani ja joku mielipidepostaus koiriin liittyen.
    Mainos blogini sivupalkissa :)

    VastaaPoista
  27. ja blogini osoite unohtu http://siirisbloggar.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla mukana!
    keppomaija@gmail.com
    Postausehdotus:
    - minkä rodun ottaisit esim toiseksi koiraksi jos olisi pakko ja miksi? Onko muita suosikkirotuja joita ehdottomasti tahtoisit joskus omistaa?

    VastaaPoista