keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sunnuntaikävelyllä Mörönpolulla


Sen pidemmittä puheitta toissa viikon sunnuntaina päätimme lähteä retkeilemään Sumiaisiin Laulavan mörön polulle ja kävellä siellä parin kolmen kilometrin lenkin ihanan aurinkoisessa säässä. Tämä retki olikin meille ensimmäinen sitten Pienen karhunkierroksen jälkeen ja Nellikin sai juosta pitkästä pitkästä aikaa vapaana metsässä. N ottikin tästä tilaisuudesta kaiken irti ja viiletti hurjaa vauhtia metsäpoluilla, mutta vaikka taukoa olikin vapaana olossa ollut niin neiti kuitenkin pysyi upeasti lähellä ja tuli heti ensimmäisestä käskystä luokse.
Reittinä käveltiin vaan sellainen pikalenkki, joka oli ihan vain murto-osa oikeasta mörönpolusta. Ensin kävelimme pellon reunassa menevää polkua pitkin vähän matkaa, kunnes alkoi ihana metsäpolku Kaakkovuoren juurelle, josta kiipesimme jyrkkää rinnettä ylös vuorelle. Sieltä matka jatkui metsäautotietä pitkin Kangaslammen leirintäalueelle, jossa kyyti meitä retkeilijöitä jo odottikin.  Mukava pikku retki oli kyllä upeissa maisemissa ja vaikka olenkin kävellyt tuon kyseisen reitin ainakin kuusi kertaa jo niin en kyllä koskaan kyllästy. :)
 ♪ Oli hepokatti maantiellä poikittain ♪
Omg!! Täähän täsmää täysin Nelliin paitsi kohta "syö mitä vain". No, kai niitä nirsojakin kettuja on. Ilmankos kaikki ihmiset aina sanovat että Nelli muistuttaa erehdyttävästi kettua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti