torstai 5. joulukuuta 2013

Helpot namit koiralle

Parin kuukauden välein minulla on tapana leipoa Nellille nameja. Selvää säästöä ja Nellikin tykkää paljon enemmän itsetehdyistä erilaisista nameista kuin ostetuista. Nyt kuitenkin ajattelin jakaa teille nämä ohjeet kahteen erilaiseen nameihin. Erilaisia ohjeita löytyy varmaan yhtä paljon kuin tekijöitäkin, mutta itse olen todennut nämä kaksi ohjetta parhaimmiksi. :)

Maksanamit
  • n. 300g jauhettua maksaa 
  • 2dl perunajauhoja
  • 3 kananmunaa


 Ensin sekoita ainekset keskenään ja laita uuni lämpenemään 200°C. Ei kannata säikähtää taikinan ulkonäköä, kun aineksia on hetken sekoittanut. ;)

 Sitten levitä taikina tasaiseksi leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Jauhettu maksa levittyy huomattavasti helpommin, jopa pelkällä lusikalla tasoittaen toisin kuin esim. jauheliha.

Laita levy uuniin noin 20 minuutiksi.
Kun levy on tarpeeksi kypsä, niin ota se pois uunista ja anna jäähtyä tarpeeksi, että pystyt leikkaamaan sen haluamallasi tavalla. Jos haluaa nameista hiukan kuivempia kannattaa jättää ne paloittelun jälkeen uunin jälkilämmölle tai 50-75°C  kuivamaan  noin ½-1 tunniksi.
Sitten vaan paloittelu, pussitus ja pakastus. Namit säilyvät jääkaapissa muutaman päivän 


Riista- ja lihaherkku namit

  • 500g Oscar liha- ja riistaherkkua (saa marketeista). 
  • 1 kananmuna
  • valkosipulin kynsi (murskattu)
  • (ripaus merilevää)

Tätä ohjetta olen myös soveltanut sika-nauta jauhelihaan ja hirven- ja lampaanjauhelihaan.

 Seuraavaksi sekoita kaikki aineet keskenään ja laita uuni lämpenemään 175°C

Sitten levitä sekoitettu taikina uuninpelille leivinpaperin päälle tasaisesti sormilla tai lusikalla. Sen jälkeen laita levy uuniin ja kypsennä sitä noin 25-30 minuuttia, että se on kummaltakin puolelta ihan kypsä.
Kun levy on kypsä, ota se uunista pois ja anna jäähtyä ennen pilkkomista.
Kuvassa näyttää ihan siltä, että lihat paloivat, mutta todellisuudessa ne eivät siis olleet ihan noin tummia. :D
Minulla aina yleensä käy tämän Oscarin lihan kanssa juuri noin, että se menee uunissa tuollaisiksi paloiksi eikä pysy koossa. 

Pilkkomisen jälkeen voit halutessasi kuivattaa nameja vielä uunissa yhden tai useamman tunnin jälkilämmöllä tai jäähdyttää uuni 50-75°C.  

9 kommenttia:

  1. Hienoja noi maksanamit! Ite oon vaan keittäny ja kuivannu kokonaista maksaa nameiksi, mutta toi varmaan maistuu paljon paremmin. Pitääkin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on ihan kivoja ! Kannattaa kyllä kokeilla :)

      Poista
  2. Tämä oli ihana postaus! Täytyy nyt heti vkln aikana tehdä noita maksanameja, saattaisivat kiinnostaa jopa Araakin. Varmasti herkumpaa kuin kaupan kuivat "lihanamit" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että pidit :) Nirson Nellin mielestä ainakin parempia kuin kaupasta ostetut ja tuleehan nämä halvemmiksikin kuin kaupasta valmisnamien ostaminen ! ;)

      Poista
  3. Kiva postaus! Ite teen aina jauhelihanameja, mutta nyt on pakko kokeilla noita maksanamejakin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit ! Suosittelen kyllä testaamaan ;)

      Poista
  4. Hei! Blogistani löytyy ohjeita koiralle tehtäviin juttuihin, ja myös syötäviä löytyy!! Kurkatkaahan koiruusihmiset sivustolleni: dogdiys.blogspot.fi

    VastaaPoista